Helsingin sympaattisin kahvila

Taivallahden rannassa nököttää pieni punamultainen puutupa, entinen vuonna 1873 rakennetun Pauligin huvilan nuottavaja. Nykyisin tuvasta tulvahtaa ohikulkijoiden sieraimiin kodikas kahvintuoksu. Paikka on nimetty kahvila Regatta:ksi.

Tupaan astuessa kahvittelijalle paljastuu sekoitus Lapin latujen kotakahvilaa ja lapsuuden kesämökkiä. Tiskin takana häärii milloin iloinen peikkotyttö, milloin hyväntuulinen viheltelijä.

Istumapaikkaa voi etsiä joko tuvan tiivistunnelmaisista sisäpöydistä, sunnuntaikävelijöiden, koiranulkoiluttajien ja ujojen treffiseuralaisten keskeltä. Hyvällä ilmalla voi höyryävän kupin kantaa myös Regatta:n ulkopöytiin, ja nautiskella auringosta ja ohi lipuvista melojista.

Jos kahvihammasta kolottaa kipeästi, kohtaa kahvittelija iloisen yllätyksen: Regatta:ssa santsikuppi ei maksa, vaan päinvastoin - santsikupit rikastuttavat asiakkaan kukkaroa, sillä kahvila maksaa asiakkaalle niiden juomisesta viisi senttiä/kuppi.

Kameran kanssa en ole vielä paikalle ennättänyt, mutta siihen saakka voi kahvilaa käydä ihastelemassa joko paikanpäällä tai esimerkiksi helsinki10 -sivustolla:

http://www.helsinki10.fi/wp-content/uploads/2008/09/cafe-regatta.jpg

Hyvänmielen elokuva

Katsoimme ystäväni kanssa Hilary Swankin tähdittämän elokuvan P.S. Rakastan sinua. Elokuva kertoo kolmekymppisestä naisesta, Hollysta, joka jää leskeksi, irlantilaissyntyisen aviomiehensä Gerryn menehdyttyä aivokasvaimeen. Alun totaalisen romahduksen jälkeen Holly alkaa käsitellä miehensä kuolemaa perheensä ja ystäviensä tuella. Yllättävästi surutyöhön osallistuu myös aviomies Gerry, joka on ennen kuolemaansa kirjoittanut vaimolleen kirjeitä, joita ilmaantuu surunmurtaman Hollyn elämään eri käänteissä.

Herkän romanttinen ja pastellisävyinen kansi antaa elokuvasta täysin vääränlaisen ensivaikutelman. Kyseessä ei ole kevyt perjantai-illan nyyhkyleffa eikä masentava, melankolisen olon jättävä itkuvirsi. Tämän elokuvan taustalla on loistava tarina, joka koskettaa varmasti jollakin tavalla jokaista, joka on joskus menettänyt läheisen ihmisen.

Yksi elokuvan parhaista puolista on ehdottomasti se, että surullisesta tarinasta huolimatta, se ei jätä raskasta jälkimakua, vaan ikäänkuin saattaa surutyön päätökseen. Lopputekstien aikana ei tarvitse enää nyyhkiä nenäliinaan, vaan voi hymyillä ja muistella upeita Irlantilaismaisemia, joita elokuvassa riittää.

Suosittelen jokaiselle. Itse katsoin tämän elokuvan vielä aamulla herättyäni uudelleen ennen kuin palautin sen videovuokraamoon.

Edullisia makupaloja pikkunälkään

Piipahdimme ennen elokuviin menoa keskustan Eteläisen rautatienkadun Sevilla -ravintolassa etsimässä jonkinlaista nopeaa purtavaa pikkunälkään. Ravintolan kylmät ja lämpimät tapas-annokset olivat positiivinen yllätys. Hinnat vaihtelivat 2,5€-5€ välillä, ja jo kolmesta annoksesta nälkäisinkin meistä tuli kylläiseksi.

Tässä siis mukava vaihtoehto suht nopealle välipalalle!

Kirpeän talvinen Munkkiniemi

Kerrankin Helsinkiin on saatu kunnon talvi: lunta, pakkasta, jopa aurinkoa. Keskustan suunnalla hangista ei tosin ole kovinkaan paljoa jäljillä liikenteen ja valomainosten myötä. Punaisia pakkasposkia, reipasta ulkoilua ja katseltavaa kaipaavan kannattaakin suunnata esimerkiksi Munkkiniemeen!

Rantatie ja metsäreitit tarjoavat hyviä lenkkivaihtoehtoja, ja rohkeimmat voivat mennä koettamaan onneaan jopa meren jäälle. (Varokaa kuitenkin heikkoja jäitä! Jo tänä talvena retkiluistelijat ovat saaneet onkia useampia epäonnisia hyisestä vedestä...)

Laajalahti on jäiden tullessa täyttynyt myös luistelijoista, hiihtäjistä ja erilaisista varjotaitureista, jotka temppuilevat metkan näköisesti laudalla, suksilla tai luistimilla. Kannattaa käydä vilkaisemassa!